Sulje

Nimitysvaliokunnan ehdotus Raute Oyj:n hallituksen kokoonpanosta

RAUTE OYJ PÖRSSITIEDOTE 18.2.2019 KLO 9.15


NIMITYSVALIOKUNNAN EHDOTUS RAUTE OYJ:N HALLITUKSEN KOKOONPANOSTA

Raute Oyj:n nimitysvaliokunta on ilmoittanut ehdottavansa 2.4.2019 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistetaan kuusi ja että hallitukseen valitaan puheenjohtajaksi tekniikan lisensiaatti Laura Raitio, varapuheenjohtajaksi kauppatieteiden maisteri Mika Mustakallio sekä hallituksen jäseniksi diplomi-insinööri Joni Bask, kauppatieteiden maisteri Pekka Suominen ja diplomi-insinööri Patrick von Essen sekä uudeksi hallituksen jäseneksi insinööri Ari Harmaala. Ehdotetut henkilöt ovat antaneet suostumuksensa valintaan. Nykyisistä hallituksen jäsenistä hallituksen puheenjohtaja, diplomi-insinööri Erkki Pehu-Lehtonen on ilmoittanut, että hän ei ole käytettävissä uudelleenvalintaa varten.

Hallituksen uudeksi jäseneksi ehdotettu Ari Harmaala, insinööri, koneenrakennustekniikka, s.1961, on toiminut Metsä Fibre Oy:n myynti- ja asiakkuusjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2011 alkaen. Tätä ennen hän on työskennellyt Metso Paper Chinan palveluksessa Kiinassa vuosina 2002–2011, viimeksi Metso Paper (China) Co., Ltd:n toimitusjohtajana 2004–2011. Ennen tätä hän toimi Valmetilla liiketoiminnan johto- ja myyntitehtävissä 1987–2002 mm. Singaporessa ja Thaimassa. Ari Harmaala on European Pulp Industry Sectory (EPIS) hallituksen jäsen (2016–).

Nimitysvaliokunta ehdottaa lisäksi, että hallituksen jäsenten palkkiot olisivat hallituksen puheenjohtajalle 48.000 euroa ja hallituksen jäsenille 24.000 euroa toimikaudelta.

Raute Oyj:n nimitysvaliokuntaan kuuluvat hallituksen puheenjohtaja Erkki Pehu-Lehtonen, varapuheenjohtaja Mika Mustakallio sekä hallituksen jäsen Pekka Suominen.

Edellä mainitut ehdotukset sisällytetään myöhemmin julkistettavaan yhtiökokouskutsuun.

RAUTE OYJ
Arja Hakala
hallituksen sihteeri

LISÄTIETOJA:
Hallituksen puheenjohtaja Erkki Pehu-Lehtonen, puh. 0400 468 084

JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.raute.com

RAUTE LYHYESTI:
Raute on maailmanlaajuisesti toimiva teknologia- ja palveluyritys. Rauten asiakkaat ovat puutuoteteollisuudessa toimivia yrityksiä, joiden valmistamia puutuotteita ovat viilu, vaneri, LVL (Laminated Veneer Lumber, viilupalkki) ja sahatavara. Teknologiatarjonta kattaa viilun, vanerin ja LVL:n koko tuotantoprosessin sekä erityismittalaitteita sahatavaralle. Tehdaslaajuisten kokonaisuuksien toimittajana Raute on maailmanlaajuinen markkinajohtaja niin vaneri- kuin LVL-teollisuudessa. Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat lisäksi teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin. Rauten päätoimipiste sijaitsee Lahden Nastolassa. Muut omat tuotantoyksiköt ovat Kajaanissa, Vancouverin alueella Kanadassa, Shanghain alueella Kiinassa ja Pullmanissa, Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Rauten liikevaihto vuonna 2018 oli 181,0 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä vuoden 2018 lopussa oli 772.
Lisätietoja yhtiöstä: www.raute.com.