Sulje

Sisäpiiritieto: Sievi Capital käynnistää strategiamuutoksen monialakonserniksi

Sievi Capital Oyj
Sisäpiiritieto 15.12.2022 klo 8.30

Sisäpiiritieto: Sievi Capital käynnistää strategiamuutoksen monialakonserniksi
 
Sievi Capitalin hallitus on päättänyt käynnistää strategiauudistuksen, jonka myötä yhtiö muuttaa toimintansa pääomasijoitusyhtiöstä monialakonserniksi vuoden 2023 aikana. Keskipitkän aikavälin tavoitteena on muuttua KH-Koneet Groupin liiketoiminnan ympärille rakentuvaksi teolliseksi konserniksi ja luopua aiemman sijoitusstrategian mukaisesti muista kohdeyhtiöistä. 

Sievi Capitalin kohdeyhtiö KH-Koneet Group on Pohjoismaiden johtavia rakennus- ja maansiirtokoneiden myynti- ja vuokrausyhtiöitä. Sievi Capital sijoitti KH-Koneet Groupiin vuonna 2017 ja omistaa tällä hetkellä 90,7 % yhtiön osakkeista (1). Sievi Capitalin omistusaikana yhtiön liikevaihto on liki nelinkertaistunut ja käyttökate (EBITDA) lähes 2,5-kertaistunut (2). KH-Koneet Groupin liikevaihto oli 200,9 miljoonaa euroa ja käyttökate oli 13,1 miljoonaa euroa 30.9.2022 päättyneellä kahdentoista kuukauden ajanjaksolla (3).

Monialakonserniin tulevat lisäksi kuulumaan Sievi Capitalin muut nykyiset kohdeyhtiöt Indoor Group (huonekalujen ja sisustustuotteiden vähittäiskauppa), Logistikas (logistiikkapalvelut), Nordic Rescue Group (pelastusajoneuvojen valmistus) ja HTJ (rakennuttajakonsultointi). Näitä kohdeyhtiöitä kehitetään entiseen tapaan, ja niistä on tarkoitus irtautua aiemman sijoitusstrategian mukaisesti.

Rakennemuutos teolliseksi konserniksi etenee tulevina vuosina vaiheittain ja liiketoiminnan asettamat reunaehdot huomioon ottaen. Sievi Capitalin strategiaan ei enää jatkossa kuulu pääomasijoitusten tekeminen uusille toimialoille. Sievi Capitalin muiden kohdeyhtiöiden kehittäminen jatkuu entiseen tapaan, ja niistä on tarkoitus irtautua arvonluonnin kannalta optimaalisessa vaiheessa. Kohdeyhtiöiden irtautumisista tulevina vuosina saadut varat on tarkoitus käyttää KH-Koneet Groupia tukeviin yritysostoihin, muiden kohdeyhtiöiden kehittämiseen ja osinkoihin.

Strategiamuutoksella ei ole vaikutusta Sievi Capitalin tai sen kohdeyhtiöiden johtoryhmän tai hallitusten kokoonpanoon eikä työntekijöiden asemaan. KH-Koneet Groupin toimitusjohtajana jatkaa Teppo Sakari. Sievi Capitalin johto ja henkilökunta tukevat KH-Koneet Groupia muutosmatkalla ja kehittävät muita kohdeyhtiöitä entiseen tapaan aiempaa sijoitusstrategiaa vastaavalla tavalla. Strategiamuutoksen vaatimien investointien vuoksi Sievi Capitalin hallitus ei tule käyttämään 11.5.2022 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen myöntämää osinkovaltuutusta.

Sievi Capitalin suurimmat osakkeenomistajat Preato Capital AB ja Mikko Laakkonen (mukaan lukien hänen määräysvaltayhtiönsä ML Stable Oy) sekä Martti Takanen, Johanna Takanen ja Juha Takanen, jotka edustavat yhteensä 39,6 % yhtiön osakkeista ja äänistä, ovat ilmaisseet tukensa strategiamuutokselle.

Kaupankäynti Sievi Capitalin osakkeella jatkuu Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla entiseen tapaan.

Sievi Capitalin hallitus tulee ehdottamaan 4.5.2023 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle yhtiön nimen ja toimialan muuttamista strategiamuutoksen mukaisesti. Ehdotukset yhtiön uudeksi nimeksi ja yhtiöjärjestysmuutoksiksi julkistetaan erikseen viimeistään yhtiökokouskutsussa.

Strategian muutokseen liittyvien yhtiöjärjestysmuutosten tullessa yhtiökokouksessa hyväksytyksi, Sievi Capitalin IFRS-raportointi sijoitusyhteisönä päättyy, koska se ei täytä enää sijoitusyhteisöjä koskevaa poikkeusta, jonka perusteella se on arvostanut tytäryhtiöt käypään arvoon rivi riviltä yhdistelyn sijaan. Tästä johtuen Sievi Capital raportoi yhdistellyt konsernitilinpäätöstiedot monialakonsernina ensi kerran puolivuosikatsauksen 2023 yhteydessä.

Sievi Capitalin uudesta strategiasta ja taloudellisista tavoitteista tullaan kertomaan tarkemmin syksyllä 2023 järjestettävässä pääomamarkkinapäivässä. 

1 Ulkona olevista osakkeista.
2 Sievi Capitalin sijoitusvuotta edeltäneen tilikauden pro forma -liikevaihdon ja -käyttökatteen ja 30.9.2022 päättyneen liukuvan 12 kuukauden liikevaihdon ja käyttökatteen muutos. Avainluvut ovat suomalaisen kirjanpitostandardin (FAS) mukaisia konsernilukuja. Lukuja ei ole tilintarkastettu.
3 Avainluvut ovat suomalaisen kirjanpitostandardin (FAS) mukaisia konsernilukuja. Lukuja ei ole tilintarkastettu.

Strategiamuutoksen tavoitteena kiihdyttää omistaja-arvon kasvua ja lisätä läpinäkyvyyttä

Sievi Capitalin hallituksen puheenjohtaja Juha Karttunen:

”Sievi Capital on tehnyt hienon matkan pääomasijoitusyhtiönä vuodesta 2012. Yhtiön strategiana on ollut tehdä sijoituksia listaamattomiin pieniin ja keskisuuriin suomalaisiin yrityksiin omasta taseesta ja aktiivisena omistajana kasvattaa yritysten arvoa yhdessä kohdeyritysten johdon ja muiden omistajien kanssa. Nyt on aika uudistaa strategiaa, jotta kokonaisuuden todellinen arvo tulee esiin läpinäkyvämmin ja onnistuneet sijoitukset ja kohdeyhtiöiden toiminnan kehittäminen näkyvät selkeämmin myös osakkeen arvostuksessa.

Hallitus on arvioinut erilaisia strategisia vaihtoehtoja ja päätynyt siihen, että strategiamuutos pääomasijoitusyhtiöstä KH-Koneet Groupin ympärille rakentuvaksi monialakonserniksi tulisi lisäämään yhtiön omistaja-arvoa merkittävästi. Osakkeenomistajat päättävät uuteen strategiaan liittyvistä muutoksista yhtiön nimeen ja toimialaan ensi kevään yhtiökokouksessa. Monialakonsernina toimiminen mahdollistaa liiketoiminnan kehittämisen entistä pitkäjänteisemmin ja tuo liiketoiminnan arvon paremmin esille.”

KH-Koneet Groupilla on vankat näytöt arvonluonnista

Sievi Capitalin toimitusjohtaja Jussi Majamaa:

”Yrittäjävetoinen KH-Koneet Group on ollut menestystarina ja oivallinen esimerkki siitä, miten Sievi Capital on auttanut kohdeyhtiötä kasvamaan ja kukoistamaan. Sievi Capitalin omistuksessa KH-Koneet Group on laajentanut toimintaansa konevuokraukseen ja Ruotsin markkinoille, jossa se on lyhyessä ajassa saavuttanut merkittävän markkina-aseman. Omistuksen aikana yhtiö on liki nelinkertaistanut liikevaihtonsa.

KH-Koneet Group on toimialansa tähti: sillä on ollut toimialan keskivertoa parempi tuloksentekokyky, ja sen kasvu on ollut voimakasta. Yhtiön menestystä tukevat ketterä, itseohjautuva ja hyvin johdettu organisaatio, vahva asiakasymmärrys ja erinomainen asiakaspalvelu, joustava liiketoimintamalli, sekä fokusoitunut yrityskauppastrategia.

Toimialalla on merkittävää potentiaalia kasvuun orgaanisesti ja yritysostoin. Uskomme, että pitkällä aikavälillä KH-Koneet Groupin kyky muuttua markkinan mukana sekä toimintaan sisäänrakennettu joustava reagointikyky muodostavat kestävän pohjan arvonluonnille. Konevuokrauksen kasvava trendi, maanrakentamisen pitkällä aikavälillä kasvava markkina, arvioidut merkittävät investoinnit infrastruktuuriin Pohjoismaissa sekä kaupungistumisen myötä lisääntynyt kiinteistönhuollon koneiden tarve luovat hyvät lähtökohdat kannattavalle kasvulle myös tulevaisuudessa.”

SIEVI CAPITALIN KOHDEYHTIÖT

KH-Koneet Group

KH-Koneet Group on Pohjoismaiden johtavia rakennus- ja maansiirtokoneiden myyjiä lähes kolmen vuosikymmenen vankalla kokemuksella. Sen edustamiin merkkeihin kuuluvat Kobelco, Kramer, Wacker Neuson, Yanmar, Dynapac, Ljungby Maskin ja Brock. Myynnissä on uusien koneiden ohella laaja valikoima myös käytettyjä koneita ja työlaitteita. Liiketoiminta kattaa myös koneiden vuokraustoiminnan ja jälkimarkkinapalvelut sisältäen huollon, varaosat, vaihtokoneet sekä rahoitus-, jatkotakuu- ja etähallintapalvelut. Yhtiö tarjoaa ensiluokkaiset laitteet, varusteet ja palvelut maanrakennukseen, kiinteistöhuoltoon, viherrakentamiseen ja materiaalinkäsittelyyn, jotta asiakkaiden työ olisi sujuvampaa, turvallisempaa ja taloudellisempaa. Yhtiön asiakkaita ovat muun muassa maansiirtokoneyrittäjät, rakennusyhtiöt, kiinteistöhuoltoyhtiöt ja julkinen sektori.

Vuonna 1996 perustetun KH-Koneet Groupin palveluksessa on yhteensä noin 200 työntekijää Suomessa ja Ruotsissa. KH-Koneet Groupin liikevaihto oli 200,9 miljoonaa euroa 30.9.2022 päättyneellä 12 kuukauden jaksolla. Liikevaihdosta noin puolet tulee Suomesta ja puolet Ruotsista. Käyttökate (EBITDA) oli 13,1 miljoonaa euroa (4). Yhtiö on kasvanut kannattavasti: vuodesta 2016 vuoden 2022 syyskuussa päättyneeseen 12 kuukauden jaksoon yhtiön liikevaihto on kasvanut keskimäärin 26 prosenttia vuodessa ja yhtiön EBITDA keskimäärin 16 prosenttia vuodessa (5).  

Yhtiön visiona on olla johtava konealan osaaja ja halutuin kumppani asiakkaille ja henkilökunnalle sekä vastuullisen konekaupan edelläkävijä. Kasvua ja markkinaosuuden kasvattamista haetaan erityisesti Ruotsista. 

4 Avainluvut ovat suomalaisen kirjanpitostandardin (FAS) mukaisia konsernilukuja. Lukuja ei ole tilintarkastettu.
5 Sievi Capitalin sijoitusvuotta edeltäneen tilikauden pro forma -liikevaihdon ja -käyttökatteen ja vuoden 2022 liikevaihdon ja käyttökatteen keskimääräinen muutos. Vuoden 2022 osalta käytetty 30.9.2022 päättyneen liukuvan 12 kuukauden lukuja. Avainluvut ovat suomalaisen kirjanpitostandardin (FAS) mukaisia konsernilukuja. Lukuja ei ole tilintarkastettu.

Indoor Group

Indoor Groupin Asko ja Sotka -ketjut ovat Suomen tunnetuimpia kodin huonekalujen ja sisustustuotteiden vähittäiskauppoja. Konserniin kuuluu vähittäiskauppaketjujen lisäksi huonekalutehdas Insofa. Askolla ja Sotkalla on noin 100 myymälää sekä verkkokauppa Suomessa ja Virossa. Sievi Capital sijoitti yhtiöön vuonna 2017 ja omistaa 58,3 % yhtiön osakkeista (6).

Indoor Groupin IFRS:n mukainen liikevaihto oli 198,7 miljoonaa euroa ja liikevoitto (EBIT) 3,6 miljoonaa euroa 30.9.2022 päättyneellä 12 kuukauden jaksolla. FAS-kirjanpitostandardin mukainen käyttökate (EBITDA) oli 7,0 miljoonaa euroa (7).

Logistikas

Logistikas tarjoaa lähilogistiikan, sisälogistiikan ja paikallisvarastoinnin palveluita, logistiikan asiantuntijapalveluita sekä kokonaisvaltaisia hankintapalveluita. Yhtiö toimii Suomessa yhdeksällä paikkakunnalla sekä omissa logistiikkakeskuksissa että asiakkaiden tiloissa vastaten sisälogistiikkatehtävistä. Sievi Capital sijoitti yhtiöön vuonna 2020 ja omistaa 65,9 % yhtiön osakkeista.

Logistikaksen liikevaihto oli 29,6 miljoonaa euroa 30.9.2022 päättyneellä 12 kuukauden jaksolla. Käyttökate (EBITDA) oli 2,1 miljoonaa euroa (7).

HTJ

HTJ on yksi Suomen johtavista rakennuttajakonsulttiyrityksistä ja tarjoaa rakennuttamisen, työmaavalvonnan, energia- ja ympäristökonsultoinnin sekä projektinjohdon asiantuntijapalveluita. Yhtiö tarjoaa palveluita laaja-alaisesti sekä julkisen sektorin että yksityisen sektorin toimijoille.Sievi Capital sijoitti yhtiöön vuonna 2021 ja omistaa 91,7 % osakkeista.

HTJ:n liikevaihto oli 21,4 miljoonaa euroa 30.9.2022 päättyneellä 12 kuukauden jaksolla. Käyttökate (EBITDA) oli 2,3 miljoonaa euroa (7).

Nordic Rescue Group

Nordic Rescue Group on pelastusajoneuvoihin erikoistunut konserni, johon kuuluvat Suomessa toimiva Saurus Oy ja Ruotsissa toimiva Sala Brand AB. Nordic Rescue Group on Pohjoismaiden johtava alan yritys. Sievi Capital sijoitti yhtiöön vuonna 2020 ja omistaa 68,1 % osakkeista (6).

Nordic Rescue Groupin liikevaihto oli 44,3 miljoonaa euroa 30.9.2022 päättyneellä 12 kuukauden jaksolla. Käyttökate (EBITDA) oli -1,6 miljoonaa euroa (7,8)

6 Ulkona olevista osakkeista.
7 Avainluvut ovat suomalaisen kirjanpitostandardin (FAS) mukaisia konsernilukuja pl. Indoor Group, jonka avainluvut ovat IFRS-standardin mukaisia. Lukuja ei ole tilintarkastettu.
8 Nordic Rescue Groupin liikevaihto ja käyttökate sisältävät pelastusnosturiliiketoiminnan, josta on luovuttu joulukuussa 2022.

Webcast 15.12.2022 klo 13.00

Sievi Capitalin hallituksen puheenjohtaja Juha Karttunen ja toimitusjohtaja Jussi Majamaa esittelevät strategiamuutosta suorassa webcast-lähetyksessä 15.12.2022 klo 13 alkaen. Suomenkielistä tilaisuutta voi seurata osoitteessa https://sievicapital.videosync.fi/15-12-webcast.

Osallistujat voivat lähettää lähetyksen aikana kysymyksiä, joihin vastataan tilaisuuden lopussa.

SIEVI CAPITAL OYJ
Hallitus

LISÄTIETOJA:
toimitusjohtaja Jussi Majamaa, puh. 0400 412 127

JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.sievicapital.fi

Sievi Capital on suomalaisten yrittäjien kumppani. Olemme muutosmatkalla pääomasijoitusyhtiöstä kohti monialakonsernia. Keskipitkän aikavälin tavoitteenamme on muuttua kohdeyhtiömme KH-Koneet Groupin liiketoiminnan ympärille rakentuvaksi teolliseksi konserniksi. Sievi Capitalin osake on listattu Helsingin pörssiin.